Tomoottajat heinäkuun kilpailuissa

Heinäkuussa kisailtiin neljä vähintään kaksipäiväistä suurkilpailua, ja kaikissa oli Tomoottajien edustusta mukana. Ensin EuroTouria Tukholmassa (2.-3.7), sen jälkeen European Openin karsintakisa Prodiscus Open Nokialla (9.-10.7.), EuroTouria Talissa (16.-17.7.) ja suurin ja kaunein European Open Nokialla (21.-24.7.)

SDGO Tukholma

Tukholmaan Tomoottajia lähti edustamaan Markku Nirkkonen, jolle Ruotsin kisareissu oli jo toinen. Tavoitteeksi Markku asetti hyvän pelin, ei niinkään sijoituksia.

Ensimmäiset kaksi kierrosta Markku oli vaikeuksissa ja pelasi alle oman tasonsa, mutta kolmannella väläytti jo osaamistaan. Sijoitus oli lopulta 93. yli 130 pelaajan avoimessa luokassa ja PDGA-ratingien mukaan Markku pelasi keskimäärin omalla tasollaan (938).

Tulokset

Prodiscus Open Nokia

Misin, Jamo, Juku ja kauppias (kuva: Markus Mäntylä)

Nokialla pelattiin tulevalla European Open-radalla esikisat, joissa avoimessa luokassa oli viimeinen mahdollisuus tienata paikka kauden pääkisaan. Halukkailla Tomoottajilla paikka jo oli, joten kaikki osallistuivat amatööreihin.

Vasemmalta Tapani Aulu, Lassi Hakulinen, Janne Kinnunen (kuva: Kai Vesa)

Tomoottajat pelasivatkin mukavasti ja kamppailivat amatöörien kärkipäässä – Aulun veljekset olivat viimeisellä kierroksella jopa kärkiryhmässä. Tapani nappasi kakkossijan 9 heittoa Lassi Hakulisen perässä, mutta 8 heittoa Janne Kinnusen edellä. Jarmo heitti toisella kierroksella kisan toiseksi parhaan tuloksen (-1) mutta kaksi muuta kierrosta eivät onnistuneet – sijoitus lopulta 7.

Misi Nokialla (kuva: Markus Mäntylä)

Mikko Karvinen pelasi nousujohteisesti: +15, +10, +4 ja nousi lopulta jaetulle sijalle 9 yhdessä Joonas Korpelan kanssa.

Mukana olivat myös Lassi Salminen, Juho Vähätalo ja Jaakko Juura, jotka kaikki jättivät kisan kesken – Lassi ja Juho pienten loukkaantumisten takia ja Jaakko kun nukkui sunnuntaina pommiin =)

Tulokset

Tali Open

http://www.youtube.com/watch?v=m-5aXEsTv8U

Taliin lähti EuroTouria kokeilemaan Markku Nirkkonen, Jukka Laaksonen ja Jaakko Juura avoimeen, sekä Juho Vähätalo junnuihin.

Lade Talissa (kuva: Jari Huotari)

Jukka ja Jaakko ottivat tavoitteeksi välttää viimeinen sija, ja se onnistui – tosin pienellä marginaalilla. Jaakko otti 86. sijan ja Jukka 83. (aloittaneita oli 96). Markku pelasi taas kaksi ensimmäistä kierrosta hieman vaisusti, mutta venyi hyvään suoritukseen kolmannella ja löytyy lopputuloksista sijalta 47.

Juho nakutti tasaisen kovaa tulosta ja nappasi junnusarjasta komean kolmossijan.

Vasemmalta: Jere Rosenqvist, Markus Pohjolainen, Juho Vähätalo (kuva: Jari Huotari)


Tulokset

European Open

Vuoden suurin fribatapahtuma Euroopassa kisattiin Nokialla. European Openiin osallistui 158 pelaajaa Avoimessa ja 10 naisissa. Tomoottajista mukana olivat Aulut, Markku, Juho ja Lassi Salminen.

Kolmen päivän jälkeen 72 pelaajan finaaliin selvisi vain Markku. Jarmo ja Tapani jäivät harmittavasti 1 heiton päähän. Juholla ja Lassilla peli oli hieman hakusessa, mutta kokemusta kerättiin runsaasti.

European Open -kokemuksista voit lukea lisää Tapanin blogista, foorumilta ja pelaajien treenipäiväkirjoista foorumin jäsenpuolelta.

Tulokset

Discmania CashMoneyTour puolivälissä

Suomen Frisbeeliiton kisakalenterissa on kaudella 2011 peräti kaksi eri kiertuetta: Discmania CashMoneyTour avoimelle ja naisille, sekä Frisbeepoint-tour amatööreille, junioreille ja senioreille.

Kummallakin kiertueella kisataan 4 osakilpailua ja molemmat ovat nyt puolivälin krouvissa. On aika vilkaista miten Tomoottajat ovat selvinneet kisakauden alkupuoliskosta

Discmania Cash Money Tour

Tourin fundraiser-kiekkoja on vielä saatavilla

DcmT Lauste 21.-22.5.

”Isojen” sarja avattiin Turun Lausteella, samalla radalla jolla miteltiin Suomen mestaruuksista 2010.

Tomoottajista kisaan lähtivät Juho Vähätalo, Markku Nirkkonen sekä Jarmo ja Tapani Aulu. Naisten sarjassa oli lisäksi mukana Tomoottajien jäsen, Heinolan LDG:tä edustava, Laura Uusi-Rasi.

Tomoottajat heittivät melko lailla omalla tasollaan ja nappasivat heti ensimmäisessä kisassa kelpo sijoituksia. Tapani uhkasi jopa selvitä kisan 5 parhaan finaaliin, mutta saariväylä vei kovat verot ja oli tyytyminen 12. sijaan.

Tomoottajien sijoitukset:
12. Tapani Aulu
26. Markku Nirkkonen
33. Juho Vähätalo
43. Jarmo Aulu
(Laura oli naisten kakkonen)

Kisan lopputulokset löytyvät täältä.
Enemmän juttu kisasta Tapanin blogissa sekä kisaajien treenipäiväkirjoissa Tomoottajien foorumin jäsenpuolella. Discmania Cash Money Tour Lauste

DcmT Vampula 4.-5.6.

Toisena kisapaikkana oli useille kisaajille uusi kokemus, eli Vampulan frisbeegolfrata Huittisten kupeessa.

Vampulan kisa kärsi osanottajakadosta johtuen varmastikin koulujenpäätäjäisviikonlopusta sekä samaan aikaan pelatusta Sveitsin EuroTour-kilpailusta. Niinpä kisan, ja sarjan, kärjessä oli tilaa uusille nimille.

Tomoottajat sen sijaan olivat paikalla melkein samalla ryhmällä kuin Turussa:  Juho, Laura, Aulut sekä Mikko Viitamaa.

Ensimmäisen kierroksen ehdoton jättipaukku oli Jarmon rataennätys ja kahden heiton johto koko kisassa. Hyvä synttärilahja siis! Jarmo petrasi muutenkin Turusta roimasti ja sijoittui komeasti kympin sakkiin sijalle 9.

Tapani aloiti keskinkertaisesti, mutta heitti aivan kärjen tahdissa toisen ja kolmannen kierroksen ja nousi lopulta viimeisen väylän eaglella peräti toiseksi.

Mikko ja Juho pelasivat alavireisesti (sijoitus 23.) ja Juholla kisa jäi kesken viimeisen kierroksen puolivälissä. Laura hoiteli oman sarjansa peräti 21 heiton erolla kakkoseen.

Täydet tulokset täällä.
Tästäkin kisasta enemmän juttua Tapanin blogissa ja treenipäiväkirjoissa.

Sarjan pistetaulukossa Tomoottajat pitävät seuraavanlaisija sijoituksia:
3. Tapani
17. Jarmo
41. Mikko
45. Markku
49. Juho
(1. Laura)

Pääsiäiskisoista kisakokemusta Tomoottajille

Kotimainen frisbeegolfin kisakausi avattiin lauantaina Viidentienristeyksen radalla 80 pelaajan voimin. Mukaan mahtui yli 20 oman seuran kisailijaa ja useimmille kisa oli uran ensimmäinen.

Kovan nimilistan ennakkosuosikit pitivät melko hyvin pintansa, eikä mitään megaluokan yllätyksiä tullut. Kisan taso oli jopa odotettua kovempi, eikä sijoituksia tai PDGA-ratingpisteitä annettu ilmaiseksi.

Kalle Savonen sivusi 5tr:n rataennätystä toisen kierroksen 52:lla (-7) ja jo perjantain parigolfissa sivuttiin parigolf-rataennätystä kun Markus Mäntylä ja Tomi Niemenmaa pelasivat 50 (-9).

Avoin sarja

Markus heitti myös lauantain kisassa ensimmäisen kierroksen kovimman tuloksen 53, mutta joutui OB-kurimukseen toisella kierroksella ja putosi kärkikamppailusta.

Avoimessa voiton nappasi Turun 7k:n viime vuoden parigolfin Suomen Mestari Kalle Savonen (-12) kolmen heiton erolla syksyllä Kpäässä juhlineeseen Marko ”Joksa” Jokimäkeen, megakäsi Miko Fyhriin ja foretykki Ville Piippoon.

Tomoottajista Avoimessa parhaiten heitti Markku Nirkkonen (+7), mutta hänkin joutui tyytymän 14. sijaan kovassa seurassa.

Amatöörit

Amatöörien ylivoimaisen voiton otti kotiin Tomoottajien Tapani Aulu, tuloksella -9, jolla olisi avoimessakin sijoittunut jaetulle toiselle sijalle. Kotietu siivitti hyviin kierroksiin.

Amatööreissä nähtiin kärjen takana tiukka kamppailu, sillä 10 heiton sisällä oli noin 15 kilpailijaa, joukossa myös useita Tomoottajia, joille kaikille kisa oli uran ensimmäinen.

Erityisen onnistuneesti heitti Olli Pösö, joka ensimmäisellä kisakierroksellaan heitti 950 ratingin.

Naiset, junnut, seniorit

Pääsiäiskisoissa oli ilahduttavasti hyvät kisat myös naisten, junnujen ja senioreiden luokissa. Harvemmin tällaisessa irtokisassa on näin montaa kisailijaa joka sarjassa.

Tomoottajillakin oli mukana edustajia kaikissa sarjoissa. Palkinnoille asti ei vielä ylletty, mutta lupaavia suorituksia ja innokasta osallistumista kyllä.

Tällä kertaa saatiin tyytyä ottamaan oppia kovemmilta poolikavereilta. Ensi kerralla sitten lisää menestystä.

Järjestäjiltä isot kiitokset osallistujille, talkooväelle ja erityisesti Markulle ja Marille lippujen heiluttelusta.

Kesäkuussa nähdään Frisbeepoint-tourin kisoissa.

Kisan väyläkohtaiset tulokset Frisbeeliiton Kisakoneessa.
Alustavat kierrosratingit PDGA:n sivuilla

Viidentienristeyksen pääsiäiskisat 23.4.

Tomoottajat järjestää tulevana lauantaina 23.4. ensimmäiset viralliset SFL:n ja PDGA:n alaiset kilpailunsa. Viidentienristeyksen radalle on tulossa 82 osallistujan joukko aloittelijoista Suomen – ja maailman – huippuihin.

Lumet alkavat olla menneen talven lumia

Viidentienristeyksen pääsiäiskisa on Suomen Frisbeeliiton kauden avauskilpailu, ja monelle osallistujalle koko uran ensimmäinen kilpailu. Niin myös Tomoottajille – joukossa on peräti 24 oman seuran heittäjää, joista 20 on PDGA-tasolla ensikertalaisia.

Ilmoittautuneiden joukossa on aloittelijoiden lisäksi kovan luokan tekijöitä, kuten hallitseva Suomen Mestari Jesse Heinonen, 2008 Euroopan Mestari Ville Piippo sekä syksyllä kaikkien aikojen eurooppalaissuorituksen USDGC:ssä tehnyt pituusheiton maailmanmestari Jussi Meresmaa.

Kisapäivälle on luvattu shortsikelejä, joten tervetuloa kesä ja tervetuloa fribakansa!

Aikataulu:

->9.50 ilmoittautumisen varmistus
10.00 pelaajakokous
10.30 ensimmäinen kierros
lounastauko (Tomoottajat järjestää ruokatarjoilun radalla)
14.30 toinen kierros
17.30 palkintojenjako

Viikkokisat #2 2011 tulokset

Viikkokisoissa ääryyden sää ja kelissäkään juuri moitteen sijaa. Porukkaa paikalla oli 18, eli 5tr viikkokisojen ennätys (toiset kisat ikinä).

Tulostaso parani jo reippaasti ensimmäisestä kerrasta ja varmaan tulee nousemaan seuraavissakin skaboissa.

Mikko K. vei toisenkin kisan täysillä pisteillä, mutta tällä kertaa oli muitakin likellä takana. Muutenkin porukka veti kohtalaisen hyvää tulosta.

Pistetaulukot ja tasoitukset

Tasoitetut tulokset
1. Mikko Karvinen -16,34
2. Iikka Oksanen -14,06
3. Elmeri Juura -13,53
4. Jukka Laaksonen -12,85
5. Jaakko Juura -11,95
6. Lassi Salminen -11,03
7. Mikko Frigård -10,25
8. Teemu Rossi -10,03
9. Jarmo Aulu -9,23
10. Tapani Aulu -8,92
11. Antti Lehtinen -8,63
12. Peksi Luoma -8,53
13. Mikko Leppänen -8,33
14. Jarno Kovanen -7,95
15. Olli Heinonen -7,65
16. Elias Viitakoski -7,35
Ari Lehtinen -7,35
18. Markku Piittala -4,25
19. Olli Pösö -2,33

Raakatulokset (par 52) ja rankingpisteet
1. Tapani Aulu 51 —10p
2. Lassi Salminen 52 —7p
Mikko Karvinen 52 —7p
4. Jukka Laaksonen 54 —4p
Teemu Rossi 54 —4p
Jarmo Aulu 54 —4p
7. Peksi Luoma 55 —2p
8. Antti Lehtinen 56 —1p
9. Jaakko Juura 57
Iikka Oksanen 57
Mikko Leppänen 57
12. Mikko Frigård 60
13. Jarno Kovanen 61
14. Olli Heinonen 62
15. Elias Viitakoski 63
16. Olli Pösö 65
Elmeri Juura 65
18. Ari Lehtinen 66
19. Markku Piittala 68

Tomoottajat vs. Mustavaris 2011 osa 1/2

Seuraottelun ensimmäinen osa miteltiin Tomoottajien kotiradalla Viidentienristeyksessä 2.4. lauantaina – viimeisenä mahdollisena talvikisapäivänä.

Sää suosi kisailua ja viikon pakkaset pitivät polut ja urat kantavina ja pelaaminen oli vielä miellyttävää. Kun vielä molemmat seurat saivat jalkeille isot urheiluhenkiset tiimit, oli talviheittely jopa kivaa.

Kisaformaatti oli sävelletty foorumeilla edellisten viikkojen aikana ja oli aika kokeellinen, mutta tuntui luonnistuvat vähintään kohtalaisesti. Ensimmäinen kierros mies (tai nais) miestä (tai naista) vastaan reikäpelinä ja toinen kierros pienen tauon jälkeen alternate shot -parigolfia reikäpelinä.

Reikäpeli tietysti tarkoittaa että pelaajat tulevat kierroksilta eri aikaan ja toiset joutuvat väkisinkin odottamaan, mutta soraäänien vähyydestä päätellen ei venttailu pilannut päivää ainakaan monelta.

Laavulla näytti tuli palavan koko päivän ja makkaraa riittävän, joten kai siinä pahimmat jäätymiset vältettiin.

Urheilupuolella kotijoukkue ei ryhtynyt vieraskoreaksi vaan takoi taululle melkoisen rökälevoiton. Iso syy tähän oli kolmen kovan Mustavariksen viime hetken poisjäänti, joka tietysti tasoitti lappuja kovasti. Ja tietysti kotikenttäetu oli melkoinen.

Eiköhän Tomoottajat saa varautua vähintään yhtä kovaan kyytin toisessa osiossa Porissa.

Tulokset

Henkilökohtaiset matsit 16-5

1. Tomoottajat – Mustavaris 2,5 – 2,5

Jarmo Aulu – Jari Kyngäs 3/2
Tapani Aulu – Markus Mäntylä 3/2
Olli Pösö – Jussi Alatalo 3/1
Veli-Pekka Luoma – Mikko Järvinen tasan
Petri Syrjätie – Jussi Alatalo 1/0

2. Tomoottajat – Mustavaris 4-1

Mikko Karvinen – Anna Elo 6/5
Lassi Salminen – Riku Hallikainen 7/5
Juho Vähätalo – Matti Lindroos 5/3
Markku Nirkkonen – Jani Ikonen 4/3
Miska Niemipelto – Tuomas Nurmi 2/1

3. Tomoottajat – Mustavaris 4,5-0,5

Jaakko Juura – Eetu Nyman 3/2
Iikka Oksanen – Esa Juusela tasan
Mikko Frigård – Laura Uusi-Rasi 5/4
Mikko Suomijärvi – Tommi Martin 6/5
Samuli Pitkänen – Valtteri Virta 2/1

4. Tomoottajat – Mustavaris 5-1

Harri Mäki – Anssi Niemipelto 1/0
Markku Piittala – Pasi Tuominen 1/0
Matias Stenberg – Esko 7/6
Jukka Laaksonen – Markus Puisto 7/6
Lari Koivunen – Jaakko Mäntylä 4/3
Petri Ahokangas – Sami Koskela 8/7

Parigolf 6,5-3,5

Veli-Pekka Luoma + Iikka Oksanen VS Markus Mäntylä + Eetu Nyman tasan
Miska Niemipelto + Tapani Aulu VS Markus Mäntylä + Eetu Nyman 1/0
Lassi Salminen + Jukka Laaksonen VS Anna Elo + Laura Uusi-Rasi 6/5
Markku Nirkkonen + Markku Piittala VS Jani Ikonen + Markus Puisto 4/3
Petri Ahokangas + Juho Vähätalo VS Riku Hallikainen + Jaakko Mäntylä 2/1
Jarmo Aulu + Jaakko Juura VS Jussi Alatalo + Tommi Martin 4/3
Petri Syrjätie + Mikko Frigård VS Valtteri Virta + Mikko Järvinen 1/0
Mikko Karvinen + Harri Mäki VS Tuomas Nurmi + Pasi Tuominen 5/3
Samuli Pitkänen + Mikko Suomijärvi VS Sami Koskela + Esko 7/6
Matias Stenberg + Lari Koivunen VS Matti Lindroos + Esa Juusela 2/1

Yhteispisteet 22,5-8,5

Karvalakkisarjan Kankaanpään osakilpailu

Viidentienristeyksessä järjestettiin 5.3. karvalakkisarjan osakilpailu pikakomennuksella. Kisa siirrettiin Ylöjärveltä TD:n loukattua jalkansa niin pahasti, ettei olisi kyennyt kyseistä tapahtumaa järjestämään.

Viidentienristeyksen rataa alettiin laittaa kisakuntoon kilpailuviikon maanantaina. Kovien talkoomiesten hyvällä avustuksella TD saikin radan pelattavaan, jopa muutamien kilpailijoiden palautteen mukaan erinomaiseen, kuntoon hyvissä ajoin torstaina.Tuolloin päästiin jo koettamaankin 12-väyläistä layouttia, joka itse kilpailussa kierrettiin kolme kertaa.

Kilpailupäivä

Kilpailupäivänä sää helli kisailijoita, järjestäjiä ja kaikkia mukana olleita. Aurinko paistoi koko päivän käytännössä pilvettömältä taivaalta, lämpömittarin näyttäessä paria pakkasastetta. Parempaa talvikeliä siis ei olisi saanut edes tilaamalla.

Myös osallistujamäärä ylitti odotukset. Järjestäjä oli ennakoinut paikalle saapuvan ehkä parikymmentä fribaajaa, kolmenkymmenen tuntuessa ehdottomalta maksimilta. Paikalle saapui kuitenkin jopa 36 heittäjää, joka on kova määrä kun ottaa huomioon, että Tomoottajien jäseniä kisaan starttasi vain kuusi.

Taso oli odotetun kova, Markus Mäntylän viedessä voiton 3 x par 37 radalla tuloksella 103 eli -8. Toiseksi sijoittui Marko Jokimäki (-4) ja kilpailun ainoa ulkomaalaisosallistuja Matt Watt oli kolmas (-1).

Tomoottajien sisäinen taisto oli tiukkaakin tiukempi, Tapani Aulun viedessä sen tuloksella +7. Mikko Karvinen ja Lassi Salminen päätyivät tulokseen +8 ja V-P Luoma +9.

TD kiittää kaikkia kilpailijoita hyvistä skaboista. Erityiskiitos kaikille järjestelyihin, talkoisiin, tarjoiluihin ja kaikkeen mahdolliseen osallistuneille.

Tässä vielä lopputulokset kokonaisuudessaan:

1. Markus Mäntylä 34+37+32=103
2. Marko Jokimäki 35+38+34=107
3. Matt Watt 38+37+35=110
4. Matias Söderström 35+36+40=111
4. Jani Ikonen 37+35+39=111
6. Lassi Hakulinen 40+37+36=113
7. Niko Mäenrinne 36+39+39=114
8. Antti-Pekka Mellin 37+39+38=114+2=116 /väärin laskettu tulos)
9. Tapani Aulu 39+42+37=118
9. Matti Oksanen 39+38+41=118
9. Jimi Mikanmaa 41+37+40=118
12. Harri Kotomäki 39+42+38=119
12. Lassi Salminen 38+37+44=119
12. Mikko Karvinen 39+39+41=119
15. Veli-Pekka Luoma 39+40+41=120
16. Tommi Tohni 44+38+37=119+2=121(väärin laskettu tulos)
17. Janne Kupiainen 43+41+39=123
18. Mikael Häggblom 41+40+44=125
19. Juuso Valkeala 42+40+44=126
20. Tuukka Hänninen 44+41+43=128
21. Tuomo Hänninen 39+45+45=129
22. Joni Kangasluoma 42+44+44=130
23. Markku Tohni 44+45+42=131
23. Jaakko Kangasniemi 42+43+44=129+2=131 (väärin laskettu tulos)
25. Riku Hallikainen 44+42+49=135
26. Juha Kupiainen 46+45+46=137
27. Esa Juusela 43+49+47=139+2=141 (väärin laskettu tulos)
28. Ari Lehtinen 50+52+50=152
Markus Pohjolainen 43+42+DNF
Seppo Paju 37+41+DNS
Jukka Laaksonen 42+46+DNS
Jussi Alatalo 46+40+DNS
Lauri Lousti 40+37+DNS
Jaakko Juura 44+DNS
Tommi Martin 45+45+DNS

Naiset:
Anna Elo 50+50+46=146

Viidentienristeyksen pääsiäiskisat

Kankaanpään Viidentienristeyksen ensimmäinen PDGA-kisa heitetään lauantaina 23.4.

  • kilpailussa heitetään kaksi kierrosta syksyllä 2010 valmistunutta 18-väyläistä Viidentienristeyksen rataa.
  • kilpailuun otetaan 72 nopeinta (+ mahdollisia villejä kortteja).
  • ilmoittautuminen auki Kisakoneessa.
  • sarjat avoin, naiset ja amatöörit. (Junnut ja masters järjestetään, jos vähintään 3 heittäjää mukana.)
  • osallistumismaksu 10 € ja payout 80%.
  • rahapalkinnot sarjoissa avoin, naiset ja masters, muissa tuotepalkinnot.
  • ilmoittautuminen päättyy 9.4.
  • osallistumismaksu Tomoottajien tilille 510601-283334 15.4. mennessä

Alustava aikataulu

  • 10.00 pelaajakokous
  • 10.30 ensimmäinen kierros
  • lounastauko (Tomoottajat järjestää ruokatarjoilun radalla)
  • 14.30 toinen kierros
  • 17.30 palkintojenjako

Keskustelu foorumilla, klikkaa tästä.

Tomoottajien Hankihyppely 12.2.

Lauantaina heitettiin Tomoottajien kauden 2011 virallinen avaus Myllymäessä. Paikalla oli 13 heittäjää, jotka eivät pakkasta pelänneet.

Heidin juttu Krematoriossa
Tapani juttu fgr.fi-blogissa
Jupinat foorumilla

Tasaisessa kisassa voiton ja täydet SpedEx Cup-pisteet jakoivat Teemu Rossi ja Tapani Aulu. Tässä tulokset:

sijoitus Pelaaja Tulos Par SpedEx Cup-pisteet
T1 Aulu Tapani 46 -2 70
Rossi Teemu 46 -2 70
3 Salminen Lassi 49 1 29
4 Juura Jaakko 50 2 18,5
5 Aulu Jarmo 51 3 12
T6 Frigård Mikko 52 4 7,5
Mäki Harri 52 4 7,5
8 Stenberg Matias 53 5 6,5
T9 Piittala Markku 54 6 6
Laaksonen Jukka 54 6 6
11 Karvinen Mikko 58 10 5
12 Roitto Julia 65 17 4,5