Kankaanpäänmestaruus Leo Piiroselle

Suomen Mestari 2012 on myös Kankaanpään mestari.

Tasaistakin tasaisemman ensimmäisen kierroksen jälkeen avoimen jaetulla kolmannella sijalla ollut Leo Piironen nousi komealla toisella kierroksella (-9) jakamaan kärkisijaa Jalle Stoorin kanssa. Seurasi kutkuttava Sudden Death -ratkaisupeli, jossa voitto oli jo pari kertaa tyrkyllä, mutta joko lähemmäs avannut missasi putin tai kauempana ollut seivasi jättiputilla.

Lopulta kisa ratkesi yli puolen tunnin ja 6 väylän väännö jälkeen Leo Piiroselle, joten kiertopalkinto majailee seuraavan vuoden Leksan vitriinissä.

Naisten voiton nappasi odotetusti Nokian komeetta Ellinoora Heikkilä – joka on voittanut uransa jokaisen SFL-kisan.

Mastersissa kärki vaihtui ensimmäiseltä kierrokselta. Sami Väisänen joutui päästämään Jouni Leskisen heiton verran ohitseen.

Junnuissa Otto Järvinen nosti itsensä kolmospaikalta voittoon huippukierroksella.

Amatööreissä kärkisijat jäivät Tomoottajille. Voiton vei vakuuttavasti Jani Kleemola ennen Saku Anttilaa.

Tomoottajien sijoitukset luokittain

Avoin
6. Tapani Aulu
7. Juho Vähätalo
15. Jarmo Aulu
18. Mikko Karvinen
20. Lassi Salminen

Junnut
2. Miska Niemipelto

MA3
1. Jani Kleemola
2. Saku Anttila
6. Samuli Pitkänen
DNF Mikko Frigård