Viidentienristeyksen avajaiskisan tulokset

No niin, ensimmäiset varsinaiset kisat heitettiin eilen Viidentienristeyksessä vähän pienellä varoitusajalla. Paikalla ilmaantui 11 heittäjää ja kisa menikin sukkelasti alle 3 tuntiin finaaleineen päivineen.
Ensimmäinen kierros vähän pyörivässä tuulessa osoitti, ettei 5-tienristeystä niin vaan valloiteta – tulokset olivat ala-arvoista kuraa oikeastaan lähes kaikilla. Toisella kierroksella porukka tuntui pääsevän paremmin sinuiksi radan kanssa ja tulokset olivatkin huimasti parempia. Tapani teki 10-väyläisen rataennätyksen -4 ja Teemukin pääsi 2 alle parin. Koko porukka heitti 27 heittoa paremmin toisella kierroksella.

Tilanne oli kohtalaisen tasainen ennen 4 väylän finaalia, ja kuten odottaa sopi 9 ja 10 -väylillä saatiin eroja ja kakkossijakin vielä vaihtui. Finaaliin olisi päässyt Siarra, mutta lähti menemään jo toisen kierroksen jälkeen, joten Juho nousi mukaan, mutta jätti myös leikin kesken ykkösväylän jälkeen.

Voittajaksi pelasi itsensä allekirjoittanut, toiseksi nousi siis Leku ja microsoft-Jokela taipui viimeisessä putissa kolmanneksi – näille käteistä ja arvonnassa lätyn sai Harri.

Tulokset: 10+10 väylää (par 33) + finaalissa väylät 1,2,9,10
1. Tapani Aulu 36+29+13=78
2. Petri Ahokangas 39+34+11=84
3. Teemu Rossi 40+31+14=85
4. Harri Mäki 36+37+16=89
5. Mikko Karvinen 38+37+15=90
6. Juho Vähätalo 42+38+dnf=80

7. Petri Syrjätie 39+36+dnf=75
8. Samuels Vinogradovs 45+41=86
9. TImo Peltomaa 42+45=87
10. Eetu Kamppuri 49+50=99
11. Jaan Teekel 52+53=105

Viikkokisa #12/20

Huippukelissä liian vähän väkeä – taas. Mutta voittajat löydettiin – onnittelut Ollille kovasta tuloksesta ja Antille hurjasta ekan kisan raakatuloksesta!

1. Olli Pösö -12,83 (-6)
2. Markku Piittala -10,25 (-1)
3. Petri Ahokangas -10,04 (-2)
4. Antti Lehtinen -9,22 (-6)
5. Jaan Teekel -7,34 (+16)
6. Tapani Aulu -6,81 (-4)
7. Timo Peltomaa -5,37 (+8)
8. Heidi Aulu -4,42 (+15)
9. Harri Mäki +0,16 (+9)

Täältä kokonaistilanne ja tasoitukset.

Kisat Viidentienristeyksessä sunnuntaina 25.7. klo 16.00

Sunnuntaina 25.7. klo 16.00 heitetään Viidentienristeyksen 10-väyläisellä avajaiskisat.

-Ilmoittautuminen 15.30 parkkipaikan nurkilla (etukäteen olis myös suotavaa ilmoittautua).
-Osallistumismaksu 3 €
-Heitetään 2×10 väylää ja 6 parasta heittää 4 reiän finaalin (1,2,9,10)
-Palkinnot osallistujamäärän mukaan, mutta vähintään 3 parasta saavat käteistä ja 1 kiekko arvotaan.

Viikkokisa #11/20

Markku sai vihdoin himoitsemansa ykkössijan ja palkinnoksi lähti suunnitellusti Star Katana. Toivotaan että palkintokiekko suo lisämetrejä heittoihin antaen eväät vielä parempiin tuloksiin. Hiuksen hienosti kakkoseksi jäänyt Viona pelasi loistavasti ja paransi huomattavasti aikasemmista kisoista.

TULOKSET(suluissa raakatulos):
1. Markku Piittala -12,75 (-1)
2. Viona Mäki -12,48 (+16)
3. Timo Peltomaa -10.99 (+5)
4. Petri Ahokangas -10.25 (-1)
5. Matti Wahlman -9.63 (+8)
6. Heidi Aulu -9.34 (+11)
7. Jarmo Aulu -8.03 (-2)
8. Samuels Vinogradovs -6.09 (+13)
9. Jaan Teekel -5.35 (+21)
10. Amaury Aliaga Valier -5.05 (+23)
11. Tapani Aulu -4.01 (-2)
12. Harri Mäki -3.84 (+5)