Viikkokisojen tulokset

Puuskittaisen tuulen sävyttämässä kisassa nähtiin kovia ennätysparannuksia, mutta nähtiin myös kärkipäässä tason tasaantumista. Kenttämestarin erikoisia tuli tuulen myötä roppakaupalla, mutta myös huippuonnistumisia.

Vaikka kärkipäässä juhlivat tutut nimet, saatiin tuloslistoille paljon uusia nimiä, jotkut heti aika ylöskin. Kisaan osallistui uskomattomat 43 heittäjää eikä leikkiä jättänyt kesken kuin 4, päinvastoin kuin edellisillä kerroilla jolloin yhteen kierrokseen tyytyi turhankin moni.

Tällä kertaa lähdettiin useammalta tiiltä yhtäaikaa, mikä olikin oikea ratkaisu, koska muuten kisa olisi varmaan vieläkin kesken (klo 21 illalla). Seuraavalla kerralla pitää yrittää vielä vähän parantaa yhtä aikaa aloittamista valitsemalla paremmin lähtötiit, koska ruuhkia tuli välillä vähän liikaa. Toisaalta pienellä radalla sitä tulee väkisinkin, kun on yhtä aikaa jopa 50 heittäjää kiertämässä!

Kiitos taas kaikille osallistujille ja ensi viikolla vielä isommalla porukalla! Tulokset ja keskustelu foorumilla.

Tulokset
Yleinen:
Tapani Aulu -8
Miska Niemipelto -7
Anssi Niemipelto ja Jarmo Aulu -6
Teemu Rossi -2
Tarmo Toppinen ja Antti Isohannu -1
Arttu Jaakkola E

Naiset:
Mari Ferreira ja Marjut Kuusisto-Niemipelto +14
Julia Roitto +20
Viona Mäki +24
Päivi Aulu +33
Ida Niemipelto +42