7.4.2012 5tr Prodiscus Challenge

Kauden avauskisa pelattiin Viidentienristeyksen Frisbeegolfradalla 7.4.2012. Kilpailussa ei jaettu kierroksista ratingeja, joten kilpailu kävi hyvin harjoitteena tulevaan kauteen ja tatsin hakemiseen jo parin viikon päästä pelattavaan 5tr Ei-pääsiäiskisoihin sekä siitä viikon päästä pelattavaan Tali Open 2012 -kilpailuun.

1.kierros

Itse kierros oli tiukka. Ensimmäisen kierroksen jälkeen avoimen sarjan kärjestä löytyi Tapani Aulu (58 -5). Jaetulla toisella sijalla oli tuloksessa 59 (-4) Jarmo Aulu, Jaani Länsiö, Janne Hirsimäki, Leevi Liitti sekä Miko Fyhr.

Amatöörien kärkeen itsensä oli pelannut kankaanpääläinen Tuukka Kivioja, joka edustaa Laukaan PuskaPuttaajia. Jaetulla toisella sijalla Mikko Viitamaa ja Johannes Ollila. Jaetulla neljännellä sijalla oli Riku Hallikainen, Lari Koivunen sekä Jukka-Pekka Pulakka.

Senioreissa oli tasaista myös. Jukka Kaipainen 65heittoa, Seppo Kuikka 67heittoa, Juha Nieminen 68heittoa ja Kai Vesa sekä Rami Meritaival 69heittoa.

Junnuissa oli hajontaa jo hieman ensimmäisen kierroksen jäljiltä, Valtteri Virta 62heittoa, Eetu Moksunen 66heittoa, Jani Ikonen 68heittoa ja Topias Järvinen 69heittoa.

Naisissa Marika Ekman piti kärjen itsellään heiton turvin. Toisena Irina Kosunen 91heittoa. Kolmantena Kati Järvisalo 96heittoa ja neljäntenä Suvi Rovio 99heittoa.

2. kierros

Tapani Aulu piti kärkipaikan tasaisella ja varmalla pelillään. Tapanin jälkeen tuloksissa tuli pieniä ja isoja muutoksia. Tomoottajien Juho Vähätalo pelasi ilmiömäisen kierroksen upottavalla hangella, 54heittoa -8 ja nousi sarjan toiseksi. Jarmo Aulu pokkasi itselleen kolmannen sijan.

Amatööreissä Tuukka piti myös itsensä ja tuloksensa kurissa ja onnistui voittamaan sarjan. Toiselle sijalle pelasi Jukka-Pekka Pulakka ja kolmannelle sijalle Tuukka Hänninen.

Junnuilla kevään haparointia vielä tapahtui ja Jani Ikonen voitti kyseisen sarjan noustuaan kolmannelta sijalta. Toiseksi pelasi Valtteri Virta ja kolmanneksi Eetu Moksunen.

Senioreissa tasainen vääntö jatkui ja kärkisijaa jouduttiin ratkomaan kolmen kilpailujan kesken sudden death kilpailussa, jossa voiton nappasi Kai Vesa. Toiseksi pelasi Juha Nieminen ja kolmanneksi Seppo Kuikka. Neljäs sija jaettiin Hannu Mäenpään ja Jukka Kaipaisen kesken.

Naisissa Marika Ekman nappasi voiton kahden heiton turvin. Irina Kosunen antoi vastusta molemmilla kierroksia Marikalle ja pelasi itsensä toiseksi. Kolmanneksi pelasi Kati Järvisalo.

Kolmessa päivässä kilpailu saatiin täyteen. Kilpailuun osallistui kuitenkin vain 59 kilpailijaa, josko Kankaanpään lumen määrä radalla karsi osanottajia hieman pois. Kilpailu kuitenkin saatiin pelattua vaivatta pois ja kilpailun kulku meni aikataulun mukaan.

Tuossa loput tulokset Frisbeeliiton foorumilta. http://frisbeeliitto.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=21&t=2191#p36128

Vajaa kahden viikon päästä kilpaillaan uudestaan Viidentienristeyksen radalla jo perinteeksi muodostuneessa Pääsiäiskisassa (paitsi tänä vuonna, sitä ei lasketa). Toivottavasti ilman lunta ja sortseissa.

Seura kiittää kilpailijoita ja Auluja kahvitarjoilusta kierrosten välissä.