[Pelaajan palsta] Kisakausi avattu

JAAHA

Kisakausi olis sitte täräytetty käyntiin kuudella kiessillä viisteeärrää plus parigolffit ittee selkeesti heikomman parin eli teutorin kans. Saldona hlökoht yks kiessi mihin voi olla tyytyväinen ja viis enemmän tai vähemmän heikkoo esitystä, niistä pari oikeen sysipaskaa.

Viidentienristeyksen varaslähtö

Pääsiäismaanantaina teedeilin seuraavan viikonlopun kisan karsinnan ja rykäsinpä itekki kiessit siinä. Rata oli sillon vielä koko lailla luminen ja jäinen, tiit toki oli talkoiltu auki, mutta luontoäidin hoitamattomien hommien suorittaminen väylien lumien suhteen olis ollu täysin toivoton homma. Noo rata oli mikä oli, eipä sille mitään voinu. Paitsi kisa-aamuna teutori meni äyskäröimaan lumilapiolla #16 tiitä, mikä oli kokolailla veden vallas, vaikka edellisehtoona viä parhaan mukaan koitettiin levittää penkkoja ja rikkoo jäätä, ettei kovin paljoo pääsis sulamisvesiä valuun matolle. Kyllä siitä maanantain aikana tais porukka kylpyaammeellisen vettä kauhoo mäelle siitä huolimatta. Itehän valmistauduin kisaan olemalla laavun nurkilla pari tuntia passis ku Syrjätien Jussi konsanaan ja ottamas ilmoja vastaan ja kyselemäs ottaako porukka paikan viikonlopun kisaan jos napsuu kohdalle.

Lämmittelyks tosiaan vedin kymmenkunta savua, otin kymmenkunta puttia ja rykäsin kymmenen kertaa verkkoon. Eli kohtuu jäykällä selällä ykkösen tiille ja muutenki lähtökohdat lupaavat ku vitoses tälle vuodelle alla 7 viä jäykemmällä selällä heitettyä väylää. Ryhmäs kaikki ennestään outoja, kempster toki foorumilta tuttu kaveri ja kiessi meniki lähinnä sen kans paskaa jauhaes. Pelistä päällimmäisenä jäi mieleen umpisurkee lähipeli, 30-40m vaikuttais olevan mulle kaikista vaikein matka, kun putti ei riitä, mutta oikeen saa heittääkään niille mitoille. Toki putti ei ollu sen häävimpää, en toki odottanukkaan sen olevan timanttia, koska sen harjottelu on joka kerta tuntunu niin tylsältä ettei sitä oo jaksanu hinkata tarpeeks. Silti toivoin että se olis vähän parempaa ollu, koska tiän että joskus oon osannutki putata, mutta ffffffidu. Tulos aasinpaskaa vissiin +10.

Tauolla olin suunnitellu laittavani vaan kierrostulokset PDGA:lle ja ryhmäjaot siitä tuloslistan mukaan exceliin. No jupi kuitenkin uhrautu naputteleen scoret kisakoneeseen ja ite pääsin käymään vetäsemäs nopeen subin huiviin. Kaffetta jälkkäriks shellin baarista matkaan ja takasi radalle missä jupi naputtikin jo viimesiä lappuja. Siitä sitte tekeen kuitenki ryhmäjakoja kisakoneella ja vituikshan se meni. Kisakone kun ei ymmärrä muuta ku neljän pelaajan ryhmiä ja viis tarvi olla niin käsin tarvi siirrellä. Ekalla latauksella netti tietenki pätkäsi ja eiku uutta suoneen. Uus järjestely ja aikataulu meni jo hiukan myöhäsen puolelle. Tarkistus että netti pelaa ja paina julkaise ryhmät. Tarkistus ja ryhmäkoot välillä 2-6 pelaajaa. Haistakoon vitu. Pikku räknäys päässä ja luettelin lonkalta ryhmät tulosten mukaan. Sattu viä meneen jako niinku piti. Päivän paras suoritus iteltä se. Oma sijotus josain puolenvälin paikkeilla ja eiku kiessille.

Kakkoskierrokselle taas ihan ennestään outojen nuijien kans ja peli jatku samanlaisena, tiiltä semihyvää, mutta ei kuitenkaan yleensä ihan kupille ja 4-40m hirveetä kuraa. Hiukan vähemmän kuitenki mokelsin ku tulos parani pari heittoo, mutta onhan kaheksan päällekki ny surkeeta touhua. Yhteistulos +18 ja sijotus jossain ynnä muiden alapuolella teutorille toki pärjää noinki surkeella suorituksella. Hiukan pelotti laittaa ratingeja ehtoolla kisakoneen naputtelun jälkeen PDGA:lle ku olin varma että pari kappalta kasisatkua tulos, mutta mitä viä. Molemmat kiessit ysialkusia, PARin arvo tais olla korkein viisteeärräs ikinä. Omista porukoista ruskolevä kakkossijalla paras, Jokke vain vei kisan.

Prodiscus After Easter Open

Mikä sootana siinä on että rastapään pitää runnoo toi pääsiäinen aina kevätkisan nimeen vaikka se ei olis pääsiäisenä. Eihän se kuulu edes kirkkoon. Eiku sori, yks vuosi kevätkisan nimi oli kevätkisa, niinku loogista onki.

Tähän kisaan otettiin lämpät parigolffilla perjantaina. Pelasin teutorin kans, eli ite olis tarvinnu olla aika tikis jos aikoo masseille. No en ollu. Ekat väylät meni lähinnä Teron heitoista pelailles ja se sai paikkailla ku mä puttailin helppoja ohi. Hävetti ja vitutti ku mä oon tottunu siihen, että yleensä se oon mä joka paikkailee misin jälkiä. Nykyään toki ei niin paljoo ku se on oppinu puttaan ja pelaillaan muittenki kans pariseijoja ettei aina olla pari. Loppua kohti aloin itekki vähän osuun, mutta silti onnistuttiin tekeen pari bogiaki mikä on surkeeta best shotis. Eipä tuo mahdottoman lupaavaa ollu hlökoht kisaan. Parikisan jälkeen vielä lyötiin kisakeskus pystyyn ja sitte kotio saunaan lämmitteleen, pihalla tuli ehtoon myötä aika kylmä.

Tähän kisaan ei tarvinnu ite olla niin aamulla säätämäs touhuja, ni sain vähän otettua lämpööki. Lähtö kymppiväylältä, ryhmäs tällä kertaa pelkkiä tuttuja eli Heikki Helenius, Ville Koutonen ja Jari Pajari. Koutosen kans en muistaakseni tosin ollu ennen pelannu, mutta tuttu kaveri kuitenkin monista kisoista. Hegelle uhosin jo aamuhämäris naamakirjan kautta että sitä nöyryytetään, vaikka omasta pelistä ei hirveetä varmuutta ollukkaan. Mutta kulkihan se, neljä underiin tärähti heti kun lähipeli toimi ihan toisella lailla kuin aikasemmin, pari hölmöö missiä toki tähänkin oli otettava ettei liian hyvin menis. Himpun vajaa tonnin kiessi ja jaettu neljäs sija, pienimmällä PDGA-numerolla kakkoskiessille kärkikorttiin.

Toka kiessi siis kovien jätkien kans, lähtö ykkösväylältä seurana Pasi Koivu, Leo Piironen ja Teemu Malmelin, tuttuja äijiä myös kaikki ja jokaisen kanssa pelannut ennenkin. Pari Suomen mestaria ja Kankaanpään mestari siis kirittämässä, tässä kyydissä jos pysyis edes jotenkuten niin oltais edelleen hyvillä sijoilla. No, enpä ihan pysynyt, jätkät miehittivät tän kiessin edelleen sijat 1-3, meikäläinen pelas pinnan päälle ja tippu jaetulle kymppisijalle. Draivi tällä kiessillä oli edelleen suht jees, ja paljon oltiin pirkkuputilla välillä 10-12m, mutta putti alko kuseen sen verran, että yhtään en saanu sisään. Pisin upotettu putti tais olla joku 7m ja pari noin vitostaki missasin.

Plussatulos ei kuitenkaan tiputtanu sijotusta kuin jaettuun kymppiin, neloskortista kiessille ruskolevän, kaimapoiku Hakulisen ja jonku (mattilan) kaikille oudon lahtelaisen nuoren sällin kans. Raaka määrä jupinaa ja kiroomista tolla porukalla jo etukäteen tiedos, Tapanin ja Lassin kans aprikoitiin ennen kiessiä, että kauankohan Lahden poikuli jaksaa meitä kattella. No jakso se ihan hyvin ja pelaski jees. Oma lähipeli huononi entisestään ja kohtuuhyvä draivi oli ainoo mikä pelasti viä huonommalta tulokselta. Pirkkuihin olis sillä putilla tarvinnut laittaa kuitenkin milliin ja ihan niin hyvin ei kulkenut, vitutus oli suuri kun teltalle sai kiikuttaa birdiefreen +5. Hetken aikaa tulosten vartoilua ja kun sadekin alkoi pukkaamaan päälle niin siinä jo toivoin, että putoaisimpa finaalista.

No enpä pudonnut, viimeinen finaalisija sieltä tuli ja semikiireellä pepon ja teutorin kans safkalle. Tosin yks heitto huonommin ei sekään olis viä tiputtanu, vaan olisin vetäny tasurilla muutaman jätkän lisää finaaliin. Sade tuppas vaan enemmän päälle, joten ruoan jälkeen täyty koukata kotoo viä vähän paremmin vettä pitävä takki messiin ja eiku kiessille mikä kiinnosti siinä vaihees pyöreät 0.

Finaaliryhmässä mukana Mikael Hyväri, Jasper Heino ja seurakaveri Jani Kleemola. Tuttuja jätkiä kaikki nämäkin, tosin vain Jasperin kanssa olin pelannut ennen. Kiessille oli sateen lisäksi myös tuuli yltynyt, ihan vitun jeba, kun molemmat on tupannu mulle oleen yksinäänki vaikeita olosuhteita. Ykkösen avaus tietenki ihan väärässä kulmassa puoleen väliin väylää. No nou hätä, helppo upsi kupille ja kolmonen pois, not. Upsi ekaan puuhun, mikä ei ollu edes linjalla ja bogia korttiin. Kakkosella avaus keskimäntyyn ja kimmoke outtiin. Ainoa järkevä reitti eteenpäin menee polkua pitkin outin päällä, laitanpa helpon forehyssen sieltä väylään, not. Ryki ihan liikaa vasuriin ja puuhun, eikä vahingossakaan kohti IB. Muutaman metrin olis voinu ottaa eteenpäin, mutta laitettaan viidettä samasta paikasta, koska puskat olis tullu enemmän peliin. Tällä kertaa nätisti väylälle, mutta lähipelin töhöämällä lumiukko lappuun. Fiilis melko korkealla, not. Kolmosella kuitenkin ok draivi ja kympin putti mukiin, ehkä tästä vielä kiritään. Nelonen piti sitten taas pelata mettiä pitkin bogi, ettei pääse totuus unohtumaan. Siitä sitten sai sen verran pelin syrjästä kiinni, että kymppiin asti helppoa PARia korttiin, toki aika heikoilla pirkkusaumoilla. Siinä vaiheessa sadekin alkoi jo hellittämään ja #11:ltä sitten oppikirjan mukainen peli, avaus sweettiin ja lähäri metriin, joko lähtis? #12 avaus kuitenki molefucker ja edelleen 30m lähäri keskeltä väylää on vaikein mahdollinen heitto ja bogia korttiin. #13 avaus vähän huono, mutta 15m pirkkuputti pönttöön sitten vapautti pelin. Siihen perään vielä kolme pirkkua putkeen ja yhtäkkiä oltiinkin taas jo lähes siedettävissä asemissa. Pari viimeistä väylää kuitenkin turhan kovaa puristusta ja huonoa väyläpeliä, 15m ja 20 parputit alapeltiin ja lopetus pariin bogiin.

Tulos +3 ei kuitenkaan jättänyt finaalin viimeiseksi ja loppusijoitus 27. on semijees kun 131 pelaajaa lähti kisaan. Massiakin tuli huikeat kuus ja puoli rahaa enemmän kuin oli oma panostus, ei näillä suorituksilla vielä ihan kunnon tuntipalkoille pääse. Tokan kiessin heittuekavereista Pasi ounas ja Leksa oli kakkonen. Ruskoleväpääkemooni nousi jakaan kolmossijaa karsintavoittaja Joken kans. Kisat oli kuitenkin taas hienot ja homma luonnas, kiitokset vielä kaikille ketkä olivat järjestelyissä mukana. Kai ens vuonna vedetään taas vähän isommin? 😉

-Lassi-