Viikkokisat sunnuntaina 13.9. klo 14.00 ja ”lajiesittelyä” klo 13.00 alkaen

No niin kisojen ajankohdaksi äänestettiin sitten lopulta sunnuntai ja klo 14.00

Samaan tapaan kuin viimeksi ”ilmoittautuminen” tapahtuu saapumalla paikalle =P
Ainakaan tällä kertaa ei osallistumismaksuja eikä palkintoja, katsotaan paikan päällä mitä porukka tahtoo tehdä sitten seuraavalla kerralla.  Samalla formaatilla mennään myös sen suhteen, että 2 kierrosta heitetään. Ja kiekkoja on saatavilla radalla sekä käytettyjä lainattavaksi, että uusia mikäli joku tahtoo ostaa. Foorumilla jatkot.

Viikkokisojen yhteydessä noin klo 13 myös lajiesittelyä uusille kiinnostuneille.

”Tapahtumakutsu”

Viikkokisat perjantaina 11.9. klo 18?

Alustava kisa-aika on perjantaina kuudelta, mutta laitoin foorumille kyselyn, jos halutaan joku muu aika.

Huomiseen (ti) klo 18 asti aikaa äänestää, sen jälkeen päätetään ja ilmoitetaan kisa-aika. Jos joku muu aika on suositumpi kuin tuo pe 18, niin heitetään sitten silloin, tasatilanteessa perjantai jyrää.

Viikkokisojen satoa

Ekan kisan tulokset ja keskustelu.

Kivat aloitusskabat oli, mukavasti tuli väkeä ja sää suosi mitä parhaimmin.  Aurinko paisteli (ja ampiaiset pistelivät) välillä niin kesäisesti, ettei paremmasta väliä.
Yhteensä 14 kisailijaa aloitti kisan ja molemmat kierrokset heitti 8, muilla oli enemmän tai vähemmän kiirettä tai toinen kierros alkoi niin huonosti, että DNF tuli listaan.

Onnittelut Miskalle parhaasta kierroksesta (-4) ja parhaasta yhteistuloksesta (-3) sekä Jarmolle upeasta holarista ykköselle. Kuvia ja videoitakin otettiin, joten jotain AV-matskua tulee kunhan ylläpito saa ne käsiinsä.

Harri avaa väylällä 1
Harri avaa väylällä 1