Sunnuntain viikkokisojen tulokset

Voittajaksi nousi tällä kertaa tyly isäntä viime viikon kakkonen Tapani, ja toiseksi ylsi viime viikon ykkönen Miska. Radan kisaennätys laitettiin uusiksi aika reilulla kädellä sekä yhden että kahden kierroksen vertailussa. Tulokset olivat kautta linjan kovempia kuin edellisessä kisassa. Tätä edesauttoi paitsi harjoittelu, myös hyvä sää ja hyvä meininki!
Tällä kertaa tuloksen sain 24 heittäjää (12 heittäjää jätti kesken tai ei palauttanut tuloskorttia). Foorumilla keskustelu ja täydelliset tulokset, joihin myös erikseen listattu naisten sarja sekä formulatyylinen pistetaulukko viikkokisoista.

Top 8:

1. Tapani Aulu -11
2. Miska Niemipelto -7
3. Jarmo Aulu -4
Teemu Rossi
Matti Alanko
6. Heikki Vaajasaari -2
Olli Pösö
Harri Mäki
Heikki Röppänen

Häppeninki + kisat su 13.9.200

Viikonloppu aloitettiin vapaalla heittelyllä pe-la -välillä ja vanhan rataennätyksen (-4) alle heitettiin useamman heittäjän toimesta. Allekirjoittanut ja vaihteleva muu talkooporukka painoi kellonympärystän mittaista talkoopäivää sekä perjantain, että lauantain ja rata saatiin ihan uuteen uskoon uusilla opasteilla ennen sunnuntain päätapahtumaa.

Sunnuntaina puolen päivän jälkeen alkoi väkeä valua ykköstiin ympäristöön ja paljon tulikin. Joku arvio oli, että yli 50 henkeä p

yöri paikalla ja kisaankin lähti yhden laskuopin mukaan 36 heittäjää. Tuloslaskenta on kesken (koska 2 ryhmän laput eivät tulleet mulle asti vielä) mutta alustavan laskennan mukaan paitsi osallistujamäärä, myös tulostaso nousi aivan huimaavasti edellisen viikon kisasta. Lopulliset tulokset, kuvia, videoita ja muuta tulee jahka ne saadaan kasaan.

Iso kiitos viikonlopun talkoolaisille ja tapahtumaan osallistuneille! Onnittelut kaikista hyvistä tuloksista, omista ennätyksistä ja siitä uskomattomasta ensikertalaisen holarista!

Purnaukset, valitukset ja muu jupina foorumilla.

Viikkokisat sunnuntaina 13.9. klo 14.00 ja ”lajiesittelyä” klo 13.00 alkaen

No niin kisojen ajankohdaksi äänestettiin sitten lopulta sunnuntai ja klo 14.00

Samaan tapaan kuin viimeksi ”ilmoittautuminen” tapahtuu saapumalla paikalle =P
Ainakaan tällä kertaa ei osallistumismaksuja eikä palkintoja, katsotaan paikan päällä mitä porukka tahtoo tehdä sitten seuraavalla kerralla.  Samalla formaatilla mennään myös sen suhteen, että 2 kierrosta heitetään. Ja kiekkoja on saatavilla radalla sekä käytettyjä lainattavaksi, että uusia mikäli joku tahtoo ostaa. Foorumilla jatkot.

Viikkokisojen yhteydessä noin klo 13 myös lajiesittelyä uusille kiinnostuneille.

”Tapahtumakutsu”