Aulun veljeksille SM-hopeaa parigolfista

Jarmo ja Tapani Aulu saavuttivat SM-hopeaa Kontiolahden Lykynlammella ja Kontiorannassa pelatuista parifrisbeegolfin SM-kisoista. Mitali oli parille jo kolmas (avoimessa luokassa pronssia 2014 ja 2015).

Tapanin kuvaus kisan kulusta:

Muutaman vuoden tauon jälkeen taas Jarmon kanssa parina kisoihin, kun Jarmokin pääsi nelikymppisiin.

Pitkämatkalaisina lähdettiin jo torstaina pelipaikoille kun oli vielä 2 uutta rataa opittavaksi.

Hyvien treenipäivien jälkeen hyvillä fiiliksillä itse kisaan. Ihmeteltiin aamulla kun ei ollut lainkaan kisajännitystä. Se ehkä vähän kostautui ekalla kierroksella eikä päästy oikein vauhtiin. Oltiin muutaman väylän jälkeen jopa kisan viimeisenä jonkun aikaa. Loppua kohti noustiin kuitenkin tasaisesti ja oltiin sijalla 9/26 ekan kierroksen jälkeen.

Toiselle kierrokselle vaihdettiin toiselle radalle ja meille perinteisesti vahvaan vuoroheittoon. Tälläkin kerralla se sujui erinomaisesti ja pelattiin 3 heittoa paremmin kuin kukaan muu ja päästiin finaalikierrokselle kärkikotrriin jaetulta kakkossijalta 6 perässä kärkeä.

Finaalikierroksella pelattiin pitkään tasatahtia kärkipari Luumi-Laikon kanssa, joten voittoon ei ollut saumoja. Muutama väylä ennen loppua missattiin pari helppoa väylää ja tiedettiin että tarvitaan hyvä loppu mitalille. Lopetettiin sitten 5 birdieen ja sitä myöten selvä kakkossija.

Kahden MPO-pronssin kaveriksi saatiin hyllyyn siis MP40-hopeapystit. Taisi olla nyt molemmille kuudes SM-mitali yhteensä.

Tulokset https://discgolfmetrix.com/2742946

Kuvia kisoista SFL:n kuvapankissa: https://frisbeegolf.kuvat.fi/kuvat/Parifrisbeegolfin+SM+2023/

Seuranmestaruuskisat 2023

Tomoottajien seuranmestaruuskisat järjestettiin 9. syyskuuta Myllymäessä ja Viidentienristeyksessä. Tuttuun tapaan kisapäivän pelit ja radat oli valinnut edellisen vuoden voittaja, joka viime vuonna oli Tapani.

Kisapäivä aloitettiin MM-voiton innoittamana skill shot -kisalla Myllymäen radalla lyhyellä 18-väyläisellä radalla. Kisa olikin pelaajien mieleen ja peli oli tasaista kautta linjan ja 10 parhaan joukossa oli jokaisen luokan pelaajia. Tiukan kisan lopuksi jaettuun voittoon pelasivat Tuukka Kivioja ja Tapani Aulu.

Sitten päivän ensimmäinen varsinainen kisakierros pelattiin pidennetyllä Myllymäen Pro-layoutilla. Avoimessa luokassa kärjessä ensimmäisen kierroksen jälkeen oli Aapo Koivumäki -4, naisissa Mikaela Tervonen +1, mastereissa Tapani Aulu -5, alle 16-vuotiaissa Severi Kujansuu E ja alle 11-vuotiaissa Leonardo Ferreira-Aulu +9.

Hyvän ruoan jälkeen (Cook Kankaanpää) jatkettiin Viidentienristeykseen pelaamaan 18 väylää A-tiitä.

Tulokset vaihtelivat paljonkin, mutta kaikki luokkajohtajat pitivät loppujen lopuksi sijoituksensa. Avoimessa Aapon kanssa tasoihin nousi Tuukka ja kolmanneksi pelasi Tuomas Tuohiniemi. Parhaan kierroksen avoimessa pelasi Onni Lahti (+2) nousten samalla neljänneksi.

Naisissa Mikaela lisäsi muutamalla heitolla eroa Heidiin ja voitti lopulta 5 erolla.

16-vuotiaissa junnuissa Severi pelasi myös Viidentienristeyksessä parhaan kierroksen (+6) ja voitti lopulta 3 erolla Akseli Saloniemeen ja 9 erolla Sampo Kankareeseen.

Mastereissa Tapani pelasi päivän parhaan kierroksen Viidentienristeyksessä (-4) ja samalla voitti kokonaiskisan tuloksella -9. Yleiskisan voitto uusittiin siis 7 vuoden tauon jälkeen.

Kisan tulokset: https://discgolfmetrix.com/2735580

Tomoottajat mastereiden EM-kisoissa – parigolfista mitaleita

Mastereiden frisbegolfin EM-kisat järjestetiin elokuun lopussa Szarvazissa Unkarissa. Tomoottajia edustamassa oli Tapani Aulu ja Jarmo Aulu, molemmat MP40-luokassa.

Tapani oli mukana voitto- ja mitalitaistelussa läpi kilpailun aina viimeiselle kierrokselle asti ja saavutti lopulta hienon viidennen sijan. Jarmo pelasi ensimmäisissä EM-kisoissaan sijalle 16.

Kilpailun viimeisenä päivänä pelatussa parigolfissa molemmat pääsivät palkintopallille kun Jarmo nappasi hopeaa sekaparigolfissa Hannele Määtän kanssa ja Tapani pronssia parigolfissa Mika Laikon kanssa.

Pääkisan tulokset: https://www.pdga.com/tour/event/67399#MP40

Sekaparigolfin tulokset: https://www.pdga.com/tour/event/67400#MPO

Parigolfin tulokset: https://www.pdga.com/tour/event/67400#MPO

MP40-luokan videot kisoista: https://youtu.be/mJuPNCoHlSg?si=dIcIiAaWW-hoZc7C

Tapanille Skill Shotin MM-kultaa

Tomoottajien Tapani Aulu nappasi heinäkuussa Arizonan Flagstaffissa pelatuissa mastereiden MM-kilpailuissa Skill Shot -kilpailussa MM-kultaa.

Skill Shotissa pelataan noin 27 lyhyttä väylää, joissa kussakin on määrätty heittotyyli. Väylää ei pelata loppuun asti vaan heitetään vain avausheitto, jonka etäisyys korista mitataan. Mitä kauempana korista, sitä enemmän virhepisteitä. Tapani heitti 49 virhepistettä, mikä tarkoitti keskimäärin noin 3 metrin etäisyyttä korista. Tällä tuli jaettu voitto Joe Roveren kanssa, joka voitti myös henkilökohtaisen MP40 maailmanmestaruuden.

Tulokset: https://www.pdga.com/tour/event/71489

Tapani sijoittui pituusheiton MM-kilpailussa MP40-luokassa sijalle 6. tuloksella 141 m. Myös pituusheiton voitti Joe Rovere: https://www.pdga.com/tour/event/71490

Puttauksen MM-kisassa Tapanille sija 17. Voittoon pelasi totutusti Jay ”Yeti” Reading: https://www.pdga.com/tour/event/71491#MP40

Itse pääkisassa Tapanille sija 41. https://www.pdga.com/tour/event/66511#MP40